Mitä katsoin: The Tree of Life (2011)

Moni tuntui odottavan Terrence Malickin uusimman olevan jonkinlainen perimmäinen selitys sille, miksi olemme täällä ja mitä seuraavaksi. Ja ehkäpä sen takia moni pettyi. The Tree of Life kun ei tarjoile vastauksia tai herätä edes paljon kysymyksiä - se vain on olemassa. Kaikessa upeudessaan ja monella tasolla.

Itselleni The Tree of Life oli ennen kaikkea matka muistoihin ja asioihin, jotka koki ensimmäistä kertaa. Muistatko millaista oli valehdella ensimmäisiä kertoja? Muistatko miltä tuntui, kun näki "pahan miehen"? Muistatko millaista oli rikkoa jotain ja pelätä, että minä hetkenä hyvänsä jäät kiinni? Malick tavoittaa elokuvallaan täydellisesti nämä hetket, enkä ole varmasti koskaan samaistunut yhtä paljon minkään elokuvan tarjoamaan maailmaankuvaan. Malick ei suoraan kysy kysymyksiä tai jakele vastauksia, vaan herättää muistoja ja ajatuksia. The Tree of Life on valkokankaalle siirretty elämä kokonaisuudessaan - siitä ensimmäisestä räjähdyksestä lähtien. Se on jo elettyä elämää niin tunnistettavassa muodossa, että ei ole väliä, oletko syntynyt täällä vai tuolla. Malick on tavoittanut jotain niin perimmäistä siitä, millaista on olla ihminen tässä maailmassa, että siihen voi kuka tahansa samaistua.
Tai sitten ei.
Kyynisimmät pysytkööt kaukana.
The Tree of Life on nimittäin helppo lytätä ohueksi sunnuntaifilosofoinniksi ja teennäiseksi taide-elokuvaksi. Ja ehkä sen malickmaiset voice over -pohdinnat ovatkin hieman korneja, eivätkä sen esittämät kysymykset ole diipeistä diipeimpiä, mutta teennäisenä en sitä näe. Mulle se oli aidoista aidointa. Henkilökohtaista etsimistä, joka on samalla tavalla kornia kuin useimpien ihmisten päiväkirjamerkinnät. Ehkä paikoin vähän tökeröä, mutta myös todella, todella aitoa - angsteineen kaikkineen.

Ja täytyy sanoa, että kovin monilta elokuvantekijöiltä en itsekään sulattaisi tällaistä hakemista ja pyörimistä, mutta Malick on aina Malick. Kovin monella elokuvantekijällä tuskin riittäisi rahkeet näin suuren elokuvan tekemiseen. Näin suurten tunteiden ja kysymysten äärellä pyörimiseen. Mutta Malick on Malick. Ne hieman tökeröt runoilut on helppo antaa anteeksi, kun valtavasta ajatuksenvirran määrästä muodostuu jotain näinn isoa sellaisessa muodossa, johon on helppo upota sisään.

Eihän The Tree of Life välttämättä täydellinen ole. Eihän siinä ole edes tarinaa.
Ja onhan se vähän pitkä. Joitain asioita olisi varmasti voinut jättää poiskin.
Mutta silti...
Onhan se täysin ainutlaatuinen koossaan ja kerronnassaan. Ja jos elokuvan tarjoamat kuvat maailmasta ja kaikkeudesta eivät naulitse penkkiin, niin voit onnitella itseäsi, olet jo nähnyt kaiken.

Uudestaan teatteriin katsomaan?