sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Paul Thomas Anderson yhä Kubrickin jäljillä - 65mm kamera testissä


Perinteisen filmin ystäville hyviä uutisia. Ehkä...

Stanley Kubrickin saappaita jo There Will Be Blood- elokuvallaan tähyillyt Paul Thomas Anderson on bongattu operoimasta ja testailemasta 65mm kameraa. Sitä samaista kameraa, jolla kuvattiin myös Kubrickin 2001: A Space Odyssey. Tämähän ei välttämättä tarkoita mitään, mutta parhaimmassa tapauksessa se tarkoittaa sitä, että PTA:n seuraava elokuva kuvataan kokonaan isolle filmille. Ohjaaja on aina ollut filmin käytön puolestapuhuja, joten ehkäpä... Niin, sen enempää tietoa asiasta ei ole.
Sen huhut kuitenkin kertovat, että tätä 65mm projektia ei tule kuvaamaan Andersonin vakkarikuvaaja Robert Elswit, joten ehkä kyseessä on jotain ihan muuta kuin PTA:n seuraava pitkä elokuva. Ehkä mainos..?

No, oli miten oli, pian saamme luultavasti tietää, mikä se Paul Thomas Andersonin seuraava elokuva on. Pitkään tekeillä ollut The Master, siis PTA:n "skientologia-elokuva", oli jo pitkällä valmisteluvaiheissa, kunnes sen tuotanto yllättäen pysäytettiin. Uutiset kertoivat silloin, että Anderson ei ollut täysin tyytyväinen käsikirjoitukseen, ja tunsi, että projekti tarvitsi vielä lisää aikaa, mutta myös rahoitus oli yksi ongelmista. Tuotannon stopin jälkeen osa näyttelijöistä myös katosi muihin hommiin.

Sitten tuli Inherent Vice, PTA:n sovitus Thomas Pynchonin samannimisestä romaanista. Käsikirjoitus on ilmeisesti valmis, ja elokuvaa on pidetty varmasti Andersonin seuraavana ohjauksena. Pääosaan on kaavailtu ainakin Robert Downey Jr:ia.

Mutta, jokin aika sitten The Master nousi jälleen tapetille, kun Joaquin Phoenixin sanottiin tulleen Philip Seymour Hofmanin rinnalle elokuvan castiin. Samoihin aikoihin saatiin myös tietää, että eräs amerikkalainen miljonäärityttö sattui tykkäämään sen verran PTA:n elokuvista, että päätyi heittämään ison tukun dollareita elokuvan kassaan. Joten tuotanto on mahdollisesti laitettu taas käyntiin.

Menee vähän vaikeaksi, mutta niiinhän se tuntuu näinä päivinä menevän muillakin lahjakkailla ohjaajilla, joiden elokuvat ovat edes vähän valtavirran ulkopuolella. Se on sääli. Mutta oli Paul Thomas Andersonin seuraava elokuva mikä tahansa, se on oman odotuslistani kärkipäässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti