Jouko Aaltosen Taistelu Turusta on nimittäin kulttuuriteko, joka nostaa pöydälle ihmisen tarpeen tuhota kaikki vanha ja arvokas saadakseen tilalle jotain uutta ja tuottavaa. Massia, massia, siitä tässä kaikessa on kyse. Vai onko sittenkään? Dokkari asettaa mielenkiintoisesti rinnakkain katsauksen erinäisiin vanhoihin rakennuksiin, jotka grynderit ja mm. SOK saivat pois tieltään markankuvat silmissään sekä tämän päivän asunnonvaltaajat, jotka yrittävät saada Turun kaupungin heräämään vapaiden kulttuuritilojen tarpeeseen. On surullista katsoa vanhaa arkistokuvaa, jossa hienoja rakennuksia, joiden arvoa kulttuurillisesti ei voi kiistää, tuhotaan ja pistetään maan tasalle, ja leikataan sitten kuvaan, jossa samalla paikalla seisoo värittömiä ja persoonattomia elementtitaloja tai liiketiloja. Ja vaikken todellakaan puolla kaikkea, mitä talonvaltaajat tekevät - miksei taloja voi vallata ja käyttää niitä oikeasti muuhunkin kuin dokaamiseen ja devilstickien pyörittelyyn? - ovat he kuitenkin dokumentin järjen ääni (ja usein myös huumorin lähde). Nämä talot seisovat tyhjillään, miksei niitä voisi antaa kaupunkilaisten käyttöön sen sijaan, että annetaan niiden ajan myötä rapistua ja repiä ne sitten maan tasalle? Asiaa vatvovat niin arkkitehdit, kaupungin työntekijät kuin poliitikotkin, ja mukana muisteloissa on mm. elokuvaohjaaja Matti Ijäs, joka kertoo koomisen surullisesta yrityksestään pelastaa eräs kuuluisa hotelli tuhon tieltä. Taistelu Turusta saakin ajattelemaan omaa osallistumistaan, tai sen puutetta, ympärillä tapahtuviin asioihin, ja etenkin ympäristöllisiin muutoksiin omalla lähialueellaan. Dokkari osoittaa, että vaikka se onkin usein raha, joka näitä päätöksiä tekee, on tavan ihmiselläkin mahdollisuus ja kyky vaikuttaa, jos vain tarttuu asiaan tosissaan. Noustaan barrikaadeille, ja katsotaan mitä tapahtuu!
Tärkeästä aiheestaan huolimatta, alkaa Taistelu Turusta jossain vaiheessa kuitenkin toistaa itseään elokuvana. Se olisi tarvinnut pientä nostatusta puolen välin jälkeen, jonkinlaista rakenteen muutosta ja käännettä, joka olisi vetänyt mielenkiinnon takaisin mukaan. Sen sijaan ja jatkaa loppuun asti aika pitkälti samalla tavalla kuin alkoikin: Tässä on rakennus, näin se tuhottiin, tällaista siellä on nyt, ja sitten leikataan talonvaltaajiin. Elokuvan loppu, hyvästä sanomastaan huolimatta, jää vähän latteaksi, ja itse älysin vasta lopputeksiten pyöriessä, että "niin joo, nää oli ne, jotka onnistui!". Tämä Taistelu olisi tarvinnnut nimensä mukaisen loppuhuipennuksen, mutta sitä ei oikein saatu. Talonvaltaajat jatkavat taisteluaan ja kaupunki jatkaa tuhoutumistaan... Ehkäpä tälle ei vain ole päätöstä.
Taistelu Turusta on kuitenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen. Teatterissa ei ollut kovin monta ihmistä, kun kävin sen katsomassa, mutta jokainen katsoja pyöritteli yhtä lailla epäuskoisesti päätään tuhoutuvien arvorakennusten edessä. Enkä halua tunkea politiikkaa tähän blogiin, mutta näinä persujen aikoina saatetaan hyvinkin tarvita jonkinlaista kulttuurivallankumousta. Viva cultura!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti