James Cameron on ohjaaja, jonka koko tuotanto on kärsinyt valtavasti siitä, etten ole enää 12-vuotias. Tuolloin Terminator 2, Aliens ja jopa True Lies olivat leffoja, joita olisin voinut katsoa uudelleen ja uudelleen, jos vain olisin voinut - tai no, T2:ta ja True Liesia katsoinkin uudelleen ja uudelleen, Aliensia meillä ei ollut nauhalla - mutta joita en tänä päivänä melkein jaksa edes katsoa loppuun asti. Aliens nyt vielä menee aika kevyesti, mutta esim. T2 on to-del-la puuduttavaa mäiskettä ohuella ihmiskuntafilosofoinnilla kuorrutettuna. Ilman sen tuomaa nostalgiaryöppyä tuskin palaisin sen pariin enää koskaan. True Liesia en taas ole nähnyt vuosiin, ehkä se onkin sitten oikeasti hyvä..?
Katsoin nyt vuosien tauon jälkeen pikkupojan silmäni avanneen The Abyssin, eivätkä vuodet valitettavasti ole olleet sille yhtään ystävällisemmät. Cameronin merenpohjapalloilu alkoi jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen nukuttaa, eikä sitä pelastanut edes aikaansa edellä ollut vesiolio, joka näin 2010-luvulla näyttää siltä kuin se olisi laitettu leffaan vain ja ainostaan sen takia, että se oli silloin niin edellä aikaansa. Koko avaruusolioaspektin olisi voinut vetää leffasta pois, eikä se olisi muuttanut sitä lähes ollenkaan. Sillä sisältöä tässä elokuvassa on tasan yhtä paljon kuin Avatarissakin. Itse asiassa tarinahan on hyvin, hyvin samanlainen kuin Avatarissa. On sotilaita, on tutkijoita ja on jotain toismaailmallista, jota tutkijat haluavat tutkia sotilaiden pelätessä ja pommittaessa sitä. Ja onko sattumaa, että Ed Harrisin käsi värjäytyy leffan alussa puoliksi siniseksi? Niinpä, siellä ne smurffit ja ilkeät suuryritykset kummittelivat jo parikymmentä vuotta ennen Avatarin ilmestymistä. Ja siellä ne ovat olleet samoilla paikoillaan lähes jokaisessa Cameronin elokuvassa.
Jotain positiivista The Abyssistä?
Michael Biehnin viikset. Niistä oli ironia kaukana, ja hyvä niin.
Olen melkeinpä sanaton tämän elokuvan edessä. On hämmentävää, miten pienistä asioista, ja miten pienillä asioilla, saa kerrottua jotain niin... pientä. Jotain niin pientä, joka on kuitenkin niin isoa ja aitoa. Täysin suoraan oikeasta elämästä - kenen tahansa elämästä. Tokyo Story ei ole pelkästään elokuvan perheen tarina, se on kaikkien syntyvien, kasvavien ja kuolevien ihmisten tarina. Yasujiro Ozu piilottaa näyttelijöidensä sanojen, ja ennen kaikkea hymyjen, taakse niin paljon elämää ja historiaa, että mitään selityksiä ei tarvita. Ruudulla on täysiä, oikeita ihmistä, jotka elävät täysin tavallista elämää. Elämää, jonka jokaisen hetken voi tunnistaa ja, johon voi täysin samaistua.
Tokyo Story on ehkä hidas, mutta ei missään vaiheessa tylsä. Jokainen hetki, jonka se käyttää hahmojensa elämään, on tarinan kannalta oleellinen. Sen kuvat ovat ehkä staattisia, mutta yhdessä ne muodostavat täydellisen luonnollisesti liikkuvan, upean elokuvan. Huh, taidan katsoa tämän heti uudelleen.
Alex Gibneyn dokkari sukeltaa, tai pikemminkin snorklaa, gonzojournalismin isän elämän läpi sellaisella vauhdilla, että jos Hunter S. Thompsonin työ ja elämä eivät ole katsojalle ennestään tuttuja, saattaa sormi mennä suuhun hyvin nopeasti. Ja niille, joille Thompson on tuttu, ja jotka ovat esimerkiksi lukeneet kirjailijan loistavan omaelämäkerran, Kingdom of Fearin, on dokkari vain hyvin, hyvin pikainen ja turhan pinnallinen katsaus erinäisiin vaiheisiin tämän työssä ja elämässä. Itse asiassa dokumentin nimi on vähän turhan kunnianhimoinen tälle elokuvalle, sillä se ei missään nimessä anna kovin tarkkaa kuvaa Hunter S. Thompsonin työstä ja elämästä, enkä loppujen lopuksi oikein ymmärtänyt, mistä se oikein kertoi. Välillä mennään hirveää vauhtia tapahtumien läpi, ja sitten yhtäkkiä pysähdytään todella pitkäksi aikaa seuraamaan aivan muita ihmisiä kuin itse Thompsonia. Siis kenen elämästä tässä nyt olikaan kyse?
Kyllähän tämänkin dokumentin mielellään katsoo, sillä vaikka pelon ja inhon isän elämästä tietäisi kuinka paljon, jaksaa se aina vain hämmästyttää ja aiheuttaa jonkinlaista kunnioitusta tätä friikkiä kohtaan. Mutta jos oikeasti haluaa tutustua Hunter S. Thompsoniin, niin kannattaa vain kääntyä hänen oman tuotantonsa puoleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti