maanantai 16. toukokuuta 2011

Jim Jarmusch tekee vampyyrielokuvan - Häh?


En tiedä, mitä oikeat vampyyrit ovat mieltä nykyisestä verenimijäbuumista, mutta jos kuulen vielä yhdestäkin vampyyrielokuvasta, niin puren omin hampain ranteeni auki...

Tai niin ajattelin ennen tätä uutista.

On nimittäin niin, että itse viileän kahvittelun kuningas, Jim Jarmusch, on tuomassa oman panoksensa tähän twilightien ja teinigoottien pilaamaan tarustoon. Ja ilmeisesti projekti alkaa olla jo hyvässä vauhdissa, sillä muutama varsin kiinnostava nimikin on lähtenyt kelkkaan mukaan. Aina vakuuttavat Tilda Swinton ja John Hurt ovat ainakin jo lupautuneet rooleihin, ja pääosissa nähtäneen kovassa nousussa olevat Mia Wasikowska sekä Michael Fassbender. Ei huonompi roolitus Jarmuschin jointtiin.

Paljon tästä oletettavan coolista imeskelyfilkasta ei vielä tiedetä, mutta sen verran Jarmusch on kertonut, että kyseessä on pitkään hänen mielessään pyörinyt vampyyrirakkaustarina, joka sijoittuu Detroitiin ja pohjois-Marokon Tangeriin. Hyvältä kuulostaa, mikäpä sen sopivampi kaupunki Jarmucshin tyylille kuin rapistunut ja synkkä Detroit. Eikä Tanngerkaan varmaan huono ole, luulisi sieltä ainakin saavan vahvaa kahvia...

Kuten sanoin, alkaa vampyyrit olla jo aiiiika pureskeltu aihe, mutta toisaalta silloin tällöin tähän - ehdottomasti mielenkiintoiseen - aiheeseen saadaan tuotua jotain uuttakin. Ystävät hämärän jälkeen oli suhteellisen onnistunut vampyyrikuva, ja Park Chan-Wook toi teemaan mustan hauskan lisänsä omalla Thirst-leffallaan. Joten ehkä annan vampyyreille vielä uuden mahdollisuuden... Jos ne juovat kahvia ja polttavat tupakkaa. Myös jäätelönsyönti käy.

2 kommenttia:

  1. Joo kun itekki luin aiheesta ni aattelin ettei peli ehkä oo kokonaa menetetty. Jim Jarmusch kun ei voi tehdä huonoa elokuvaa noilla eväillä, vaikka muut siihen pystyvätkin. Oli muuten btw aika kovat odotukset Thirstille ja täten tuotti pienen pettymyksen vaikka oli siinä hetkensä, turhan pitkäks oli venytelty.

    Mutta Jarmuschin panosta vittumaiseksi muodostuneeseen vamppyyrigenreen odotellessa!

    VastaaPoista
  2. Njoo, Thirst ei ollut ihan SE vampyyrielokuva, jota siltä odotin, joten itsekin kieltämättä hieman petyin. Mutta Park Chan-Wookin leffat, varsinkin Sympathy for Mr. ja Lady Vengeance, ovat vaatineet pari katsomiskertaa ennen kuin olen päässyt niiden rytmiin kiinni ja alkanut pitää niistä, joten ehkä Thirstkin vaatii uuden yrityksen. Pitänee kokeilla...

    VastaaPoista