perjantai 13. toukokuuta 2011

Martin Scorsese ja Lars von Trier lyövät viisaat päänsä yhteen

Erikoinen uutinen, mutta todella kiinnostava sellainen; Martin Scorsese ja Lars von Trier ovat tekemässä yhteistä elokuvaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole fiktioelokuva... Tai tavallaan on, sillä nämä alansa mestarit ovat tekemässä uusiksi Lars von Trierin dokumenttikokeilua, The Five Obstructionsia, jossa von Trier pakotti oppi-isänsä Jorgen Lethin tekemään uusiksi oman elokuvansa, The Perfect Humanin - viisi kertaa. Jokaista viittä remake-versiota varten von Trier asetti Lethille erinäisiä rajoitteita ja haasteita, joiden mukaan elokuvat piti tehdä. Kyseessä oli todella mielenkiintoinen kokeilu ja hyvä dokumentti, jota voi suositella jokaiselle, joka on vähääkään kiinnostunut elokuvan tekemisestä ja/tai Lars von Trierin sadistisesta huumorin- ja elokuvantajusta.

Se, että yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista ohjaajista (siis Scorsese, olet varmaan kuullut) on saamassa samanlaisen koettelemuksen tanskalaiselta visionääriltä, on todella kiinnostavaa. Vielä ei ole tietoa, mikä Scorsesen aikaisempi elokuva on joutumassa usean uusintaversion kohteeksi, mutta Taksikuskia on väläytelty projektin yhteydessä jo pari vuotta sitten. Kokopitkän leffan tekeminen kuulostaa vähän oudolta projektin luonteen huomioon ottaen (viisi kertaa Taksikuski?), mutta ehkäpä tarkoituksena onkin tehdä jokin tietty elokuvan osio viisi kertaa eri rajoitteilla ja säännöillä..? Tokihan ohjaajat voivat päätyä tekemään jonkin Scorsesen lyhytelokuvista uudelleen, mutta Taksikuskin arvo elokuvalle on niin iso, että tällainen projekti saisi jo pelkästään sen takia valtavasti huomiota. Paljon enemmän kuin se, että Scorsese tekee jonkin lyhytelokuvansa uudelleen viisi kertaa.

Koko projekti, ja erityisesti ajatus siitä, että pääsee näkemään, millaisia haasteita ja esteitä von Trier Scorseselle asettaa, on niin herkullinen, että itselleni on aika sama, mitä elokuvaa ohjaajat lähtevät tekemään. Valitettavasti dokkaria saa kuitenkin vielä tovin odotella, sillä Scorsese puuhailee parhaillaan Hugo Cabret'n parissa, ja siirtyy sitten tekemään Silence-elokuvaa, jonka pääosassa esiintyy Daniel Day-Lewis. The Five Obstructions (Part 2?) nähtäneen siis aikaisintaan vuonna 2013. Ensimmäisen dokkarin nähneenä jään kyllä innolla odottamaan.

Alla The Five Obstructions -dokumentin traileri:



Mikä Martin Scorsesen elokuva ansaitsisi vontriermäisen viisinkertaisen uusintaversioinnin?

2 kommenttia:

  1. Mielettömän hieno uutinen! Kyllä kallistuisin varmaankin Taksikuskin puoleen, vaikka olisi ihan hauska ottaa kohteeksi esim After Hours, ohjaajan parhaimmistoon kuuluva aliarvostettu leffa, josta löytyisi pirukseen upeita kohtauksia varioitavaksi.

    Toivottavasti ei kuitenkaan mikään 2000-luvun teoksista ja vaikka Kundun ja Mafiaveljet kuuluu suosikkeihin, joskohan niitä kannattaisi sorkkia uusiksi. Raivo Härkä ehkä? Siitä saisi mielenkiintoisia versioita aivan varmasti!

    Oli miten oli, ei paljon kutkuttavampaa projektia voisi olla. Toivottavasti myös toteutuu, ei malttaisi odottaa.

    VastaaPoista
  2. Raging Bull olisi kyllä hyvä vaihtoehto myös. Lopun monologi viidellä eri tavalla toteutettuna? Tai sitten jotain vähän vauhdikkaampaa... Mahdollisuuksia riittäisi. Mutta oli se mitä tahansa, niin oletan, että siinä kuitenkin haetaan jonkinlaista kokonaisuutta, eikä vain irrallista kohtausta.

    After Hours on multa vielä näkemättä, toivottavasti se pääsee pian blu-ray -käsittelyyn.

    VastaaPoista